keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kesä taas

Niinhän siinä kävi, että kesä pääsi taas yllättämään. Tosin kahden vuoden kokemuksella voin jo sanoa, ettei se yllätä, vaan tulee ajallaan.

Talvi meni nopeasti. Kävin syksyllä agilityn alkeiskurssin. Siitä emäntä innostui, joten pääsin käymään talven ja kevään aikana myös jatkokurssi1:n ja 2:n. Pikkuhiljaa alkaa emäntä hoksaamaan, mille esteelle pitää milloinkin mennä ja miten nopeasti mua pitää ohjata. Niin, ja riittävän hyviä palkkoja pitää ottaa mukaan! Muuten mä häippäsen radalta haistelemaan ja treenikavereita tervehtimään. Heinäkuussa menen Lappeenrantaan kisoihin...

Talviturkki on heitetty. Karvanlähtö on vaivannut jo jonkin aikaa ja on uimassakin käyty jo monta kertaa. Viime viikon helteet lämmitti veden, mutta onneksi se virkistää vielä. Kuuma oli, mutta toisaalta mä tykkäsin vaan maata siinä paahteessa.

Talvella oli taas tosi kiva leikkiä lumessa. Jäällä oli kiva tehdä lenkkejä. Seuraavassa kuvassa leikin talvella kahden tontun kanssa. ;)



Keväällä Fannin perheeseen syntyi ihmislapsi. Olimmme huhtikuussa sitä Helsingissä katsomassa. Mitä minä siitä reissusta eniten muistan, on se kun tapasin eka kertaa Lillin. Ihmistuttavien perheeseen oli tullut uusi koiratulokas. Aika rohkea veijari.



Pääsiäisenä oltiin Fannin kans mummulla. Viiru-kissaa me ei saatu yrityksestä huolimatta leikkiin mukaan. Luonnon eläimet käyttäytyvät hassusti. Lammikon kaikki sammakotkin olivat päällekkäin. Niin ja mä uin. Taisi olla eka kerta tänä keväänä. Ihmisetkin ui. Muttei ne uskaltanut muuten kuin saunasta.







Toukokuussa alkoikin ilmat lämpenemään ja valoisa aika pitenemään. Ihmisiin tulee kummasti eloa, kun valo lisääntyy. Emännän kanssa käytiin jälkikurssilla Hankasalmella. En tiedä, mikä siinä oli tarkoitus, mutta huonosti oli mamma piilottanut herkut, kun mä löysin ne kaikki. Tosin pyyntö olisi, että jos joskus vielä piilottaa, niin katsoo paikan, ettei siellä ole muurahaisia. Minun herkkä hajuaistini ei niistä pidä, eikä niitä muurahaisia täynnä olevia herkkuja voi syödäkään!




Helsingissä käytiin taas toukokuussa. Parasta siinä reissussa oli Rajasaari-paratiisi! Se on koirapuisto meren (melkein kuin järvi, mutta suolaista vettä)rannassa. Paljon koiria, joiden kanssa leikkiä ja tilaa juosta ja uimapaikka. Olisipa Jyväskylässäkin tällainen paikka!




Täytyy vielä mainita, kun meillä kävi harvinaisen mukava miesvieras. Se osasi käyttäytyä niin, että oltiin heti kavereita ja kivaa meillä kaikilla oli yhdessä. Tehtiin mm. agitemppuja meidän takapihalla.



Toivottavasti aikuisten kesäloma alkaisi pian. Silloin heillä olisi vielä enemmän aikaa touhuta yhdessä. Lasten loma alkoi jo, mutta lähtivät jollekin leirille.