maanantai 19. lokakuuta 2009

Syysloma

Meidän koululaisilla oli viime viikon syysloma! Niinpä päivisin oli parempaa tekemistä kuin pelkkä makoilu. Lauantaina 10.10 lähdimme Euran mummulaan. Oli kiva käydä pitkästä aikaa. Harmitti vain, kun Fanni ei ollutkaan siellä. Talo tuntui hiukan tyhjältä ilman häntä. Netta-tyttö oli siellä ja Viiru-kissakin käväisi välillä. Alussa Viiru juoksi minua karkuun. Sitten se vain käveli pois, vaikka minä kuinka yritin houkutella leikkiin. Teimme pitkiä lenkkejä ja isolla pihalla sai juosta vapaana.

Maanantaina tuli Iiris kanssani leikkimään. Minä olin haljeta onnesta. Ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa. Meillä jatkui leikit siitä, mihin ne kesällä jäi. Painileikit oli mahtavat. Välillä hiukan huilattiin. Tässäpä kuvia leikeistämme. Toivottavasti näemme taas pian!








Lähdimmekin tiistaiaamuna jo takaisin kotiin. Keskiviikkoiltana näin Edi-veikkaa. Meillä oli jälleen treffit Viitaniemen koirapuistossa. Emme tosin jääneet sinne, vaan jatkoimme matkaa läheiseen metsään ja rantaan. Meillä oli kivat painileikit. Ilta oli jo hämärtynyt, joten minulla ei ole yhtään kuvaa tapaamisestamme.

Torstai-iltana olimme koulutuskentällä. Olimme lomailemassa maanantaina, joten Irene koulutti meitä poikkeuksellisesti torstaina. Tämä kerta oli minusta mukavampi kuin aiemmat kerrat. Sain paljon enemmän tehdä itse, eikä tarvinnut istua siellä peräkontissa. Irene kehui minua, se tuntui kivalta. Hänen oma koiransa osaa aika uskomattomia juttuja.

Perjantaina ajoimme Valkealaan kasvattajieni luokse. Ja taas oli kivat painileikit. Leikimme Lulun kanssa koko illan. Perheeni lähtikin sieltä pois ja jätti minut sinne yöksi. Olivat kuulema Kouvolassa yötä, kun tytöillä oli siellä jäähallilla kisat. Tuija on kirjoittanut omassa blogissaan vierailustani. Kivaa oli, mutta kyllä minä lähdin mielelläni omaan kotiin, kun perheeni tuli lauantaina minut hakemaan. Kotiin päästyäni otin pitkät unet. (Maija tuli lauantaina omassa sarjassaan toiseksi ja sai hienon pokaalin!)

Sunnuntaina 18.10 oli appekerhomme tapaaminen. Kokoonnuimme Muuramen Riihivuoressa. Ohjelmassa oli juoksua, leikkiä ja makkaranpaistoa ja herkuttelua. Siellä ei ollut minulle ennestään tuttuja koiria. Pieni aavistus minulla kyllä oli, että olisin nähnyt Bonon joskus aikaisemmin. Lisäksemme paikalla olivat Basso ja tytöt Manta ja Billa. Pojat ottivat välillä yhteen. Se oli minusta pelottavaa. Mukava saada uusia kavereita!



tiistai 6. lokakuuta 2009

Mintun päivän kuulumiset

Tänään on mun nimpparit! Sain aamulla ison luun ja onnittelut halausten kera. Päivä meni tavalliseen tapaan maaten ja huokaillen, mutta illalla pääsin taas pitkälle metsälenkille.

Me on käyty nyt muutaman kerran harjoituskentällä oppimassa uusia asioita. Siellä on ihan kivaa, mutta tylsää, kun pitää istua niin paljon autossa. Vuorotellen meitä koiria otetaan autosta kokeilemaan, mitä emännät ovat oppineet. Meidän emäntä osaa jo hyvin sen, että jos mä istun nätisti autossa, hän avaa mulle peräluukun. Sitä hän ei ole vielä oppinut, etten mä halua mennä sinne niin pian takaisin.

Hihnassa kävelyäkin opeteltiin. Emäntä ei ole vielä tajunnut sitä, että jos mulla on kiire, mä haluan mennä vauhdilla. Voitteko kuvitella: Hän pysähtyy! Minäpä olen ovela. Ei mun tarvitse kuin katsoa häneen, niin matka jatkuu. Täytyy kulkea hissukseen, ettei hän ala pysähtymään. Ei varmaan kunto riitä vauhtiini. Jos mä kuljen ihan vierellä ja tuijotan häntä koko ajan, niin herkkupaloja tulee solkenaan. Kyllä ihmisiä on sitten helppo kouluttaa käyttäytymään haluamallani tavalla.