maanantai 27. huhtikuuta 2009

Minttu 8 viikkoa


Täytin viikonloppuna kahdeksan viikkoa. Isäntä punnitsi minut, painoin kuulema 6,1 kiloa. Painaisin enemmänkin, mutta emäntä ei ole vielä oppinut tekemään hyvää ruokaa. Se liottaa papanoita liian pitkään. En tykkää niin vetisistä. Haluaisin myös, että niiden joukkoon lisättäisiin jotain herkkua...

Olen ollut täällä jo viikon ja alan viihtymään. Täällä on takapihalla kiva seikkaulumetsä. Uskallan mennä vähän sinne yksinkin, mutta en kovin kauas. Onneksi joku ihminen on aina turvanani. Tykkään kovasti leikkiä pallolla. Täällä on nurmikko, jossa on kiva juosta ja pallotella.

Nämä ihmiset on kovia rapsuttelemaan ja halailemaan. Taitavat tykätä minusta. Sitä minä en ymmärrä, kun osoitan puolestani heille kiintymystäni, he sanovat: "Ei" ja laittavat suuhuni jotain muuta purtavaa. Ihmettelen, miksi emäntä tulee aina niin iloiseksi kun pissaan ulos. Kädet ojossa odottelee ja antaa kovasti rapsutuksia. Olenkin pissaillut hänen mielikseen myös sisälle, mutta siitä hän ei niin kovin innostu. Ehkä hän vielä oppii.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Ensimmäinen yö uudessa kodissa

Tytöt menivät sitten illalla nukkumaan ja minäkin vetäydyin yöpuulle. Nukuin kunnes aikuiset alkoivat sammuttelemaan valoja. En tykkää nukkua pimeässä. Yritin kovasti sanoa, että valot takaisin, mutta eivät he ymmärtäneet. Pissalle veivät ja kyllähän multa pissa tulikin. Sitten taas valot pois ja nukkumaan. Mä en käsitä, miksi parhaaseen leikkiaikaan pitäisi nukkua. Olin ihan pirteä ja kaikki leikkikaverit olivat poissa.

Yritin välillä olla hiljaa, mutta se pimeys ja yksinäisyys hermostutti. Emoakin oli ikävä. Älysivät onneksi viedä välillä ulos pissalle, mutta en saanut heitä tajuamaan, että leikitytti. Yritin kyllä kovasti. Olisivat edes ottaneet viereensä lohdutukseksi, mutta ei. Outo paikka tämä. Ehkä he vielä oppivat, jos tänne joutuu pitkäksikin aikaa jäämään.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Muutto uuteen kotiin


Nuo ihmiset tulivat meille kotiin. Lähdettyään ne ottivat minut kyytiin. Autossa tuli paha olo, oksetti. Välillä olin taas takaisin kotona, mutta sitten heräsin ja huomasin sen olleen unta. En tiedä, miten kauan matkustimme, mutta sitten tulimme ulos autosta ja menimme sisälle tähän taloon, jossa nyt olen.

Täällä on aika tylsää. Onneksi nuo tytöt tulivat takaisin, vaikka olivat välillä poissa. Ne osaavat pitää paremmin minulle seuraa kuin nuo aikuiset. Tahtoisin jo takaisin siskojen ja veljien luokse.

Eteisen kaapissa on välillä toinen koira. Se ei näytä keneltäkään tutulta, enkä tiedä kuka se on. Kun kaapin ovi avautuu ja kurkkaan kaappiin sisään, se on poissa. Se tekee kaikki, kuten minä, enkä saa siitä otetta. Tahtoisin ottaa sitä niskasta niin kuin kotona siskoja ja veljiä.